Tein eilen aamupäivällä ruoaksi lihapullia ja perunamuusia. Lihapullat meni muutamaa vaille kaikki, mutta muusia jäi. Jätin sen kuitenkin talteen jos ukkokulta saisi jämistä mahansa täyteen iltapäivällä. Sit hänen tullessaan kotiin tehtiin "vahdinvaihto" lennossa ja lähdin samalla ovenavauksella spinning-tunnille, huikkasin vaan että tee ruokaa jos ei jämät riitä. Ei ollu mies huomannut Yllättynyt jääkaapista ruokia, vaan oli tehny, yllätys yllätys, verilettuja ja muusia! Siispä muusia oli sitten illalla aikalailla... Pitkään, pitkään aikaan en oo tehnyt rieskaa ja aattelin nyt hyödyntää ylijäämät näin, etenkin kun Tarjan blogissa kuolasin rieskakuvia. Tein rieskat ihan tuolla Tarjan ohjeella, vilkasin kuitenkin myös kotsan kirjaa ja ohjetta jauhopussin kyljestä, mutta lähes identtisiähän nuo näytti olevan.

1264499940_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

PERUNARIESKA

5 dl perunamuusia

2 tl suolaa

2 kananmunaa

4 dl ohrajauhoja

1 dl vehnäjauhoja

Sekoita kaikki aineet keskenään nopeasti taikinaksi. Ota taikinamassaa ja painele se jauhotetuin käsin pellille ohuiksi, noin sentin paksuisiksi rieskoiksi. Tee rieskojen pintaan haarukalla reikiä. Paista kuumassa (250-275 asteisessa) uunissa n. 20 min.

Parhaimmillaan rieskat ovat lämpiminä ja tuoreina.